maanantai 16. elokuuta 2010

1st school day

Eli tänään alkoi koulu. Oli kai ihan jees? Tai silleen, miten nyt koulussa kivaa voi olla mutta näin ihmisiä pitkästä aikaa, se oli ihanaa *-* Ja halin kaikkia ja huh. Musta se on tosi pelottavaa ettei yhtäkkiä olekaan koulun pienimpiä, vaan siellä pyörii niitä vuoden nuorempia. Tuntuuko se vaan, vai onko ne jotenkin tooooosi lyhyitä ne uudet seiskat? Koska ainakin meidän luokkalaiset ja muutkin nykyset kasit on tosi pitkiä verrattuna noihin about 140 senttisiin seiskoihin. Vähänkö tyhmää ettei meidän koulussa saa edes mopottaa niitä. Eikä oo mitään nasujaisia. No kai ihan hyvä niille mutta huono isommille. Kun tyyliin kaikissa kouluissa saa mopottaa, PAITSI MEIDÄN KOULUSSA. Jeejee.
Musta on ihanaa olla kasilla, mä oon niin onnellinen ettei mun tarvitse enää kärsiä teknisessä. Se oli ihan kamalaa. Mutta aika paska lukujärjestys meillä on. Varsinkin perjantai on ihan kamala, koska sillon pitää ottaa mukaan kaikki mahdolliset kirjat ja kaikki aineet on kirjallisia. Ei mitään valinnaista. Mutta keskiviikkona on kaks tuntia musiikkia putkeen, ihanaa! Ja maanantai on aika letkee päivä, kuvista x2, liikuntaa x2, matikkaa ja englantia. Mutta ei siis mikään maailman ihanin lukujärjestys nyt.
Mitä nyt meidän luokkaan tulee, kukaan ei ole muuttunut yhtään kesän aikana, kaikki on íhan yhtä villejä ja äänekkäitä kuin ennenkin, ja se on jotain sellasta mitä en todellakaan kestä. Vihaan yli kaiken meluisia ihmisiä jotka ei sitä turpaansa saa edes hetkeksi tukkoon. Ja inhoon myös sellaisia ihmisiä jotka ovat heittäneet ihan kirveen kaivoon koulun suhteen, eivätkä jaksa keskittyä kouluun yhtään. Onnea sitten vaan sellaisille ihmisille tulevaisuuteen! Varsinkin matematiikantunnit on ihan täyttä kidutusta. Vihaan meidän opettajaa, ja kaikki muutkin vihaa ja se näkyy, koska matikantunneilla kukaan ei ikinä kuuntele, kaikki vaan huutaa. Mä kyllä haluaisin silti yrittää keskittyä siihen matikkaan, vaikken kyseisestä aineesta ja opettajasta pidäkään. Mutta se on todella vaikeaa.
Meillä muuten vaihtui rehtori. Se uusi on ihan kamala. Entinen erityisluokanopettaja. Siltä se kuulostaakin. Se puhuu tosi katkonaisesti ja hiljaa, ja sen jutut on tosi turhia, ja jotenkin se on todella surkuhupaisaa katsottavaa kun yrittää väkinäisesti olla tosi hauska. Entisen reksin jutut olivat muuten vain hauskoja, vaikkei se periaatteessa yrittänytkään olla hauska. Ainakaan väkinäisesti. Ja entinen rehtori osasi jonkinlailla sitä kuria kyllä pitää, en tuota uudesta nyt tiedä oikein. Mutta meidän entinen rehtori on nyt vuoden virkavapaalla tästä meidän koulusta ja on töissä jossain Espoossa, joten on mahdollista että se tulee takaisin ens vuonna.
Vaikka se meidän entinen rehtori oli oikeastaan tosi kamala, tai silloin se tuntui kamalalta, mutta nyt kun jälkeenpäin ajattelee niin ei se ollut yhtään niin kamala, ainakaan niin kamala kuin tämä uusi rehtori. En siis tosiaan tykkää tästä uudesta rehtorista yhtään.

Mutta pähkinänkuoressa; ihan hyvin tämä päivä meni >8D
Ainiin, yritin muuten saada bussikortin, koska mulla ei sitä ole, koska kuljen Backrändin bussilla mihin ei tosiaan tuota bussikorttia tarvitse, mutta ajattelin alkaa kulkemaan tuolla Mustion toisella koulubussilla, johon taas tarvitsee sen bussikortin. Mutta sitten kun kävin kanslistilta kysymässä tuota saisinko sen bussikortin, sanoi että en, ellei mulla ole jokin painava syy miksi pitäisi sitä käyttää. Eihän mulla varsinaisesti sellaista ole mutta pitäisi mun saada sillä kulkea, koska mulla on suurinpiirtein sama matka täältä ruukilta tuonne keskustaan kuin ruukilta nykyiselle bussipysäkilleni! Eli sillä ei ole väliä millä bussilla kuljen. Ja tosiaan tämä Backrändin bussimatka kestää sellaisen tunnin, eli 2h päivässä pitää tuolla bussilla ajella. Se on tosi vituttavaa, enkä jaksa niitä ihmisiä siellä bussissa -,- Mutta se kanslisti anto mulle jonkun numeron mihin pitäis soittaa että neuvottelisin jonkun ihmisen kanssa tosta bussikortista, koska kanslisti ei kuulemma voi päättää mitään. Ihan jees sitten. Äiti lupas tohon numeroon soittaa, koska mun itse on varmaan aika turha soittaa koska eihän nuoria missään kuunnella.
Vituttaa näin ollen.

ps. muutin tämän blogini ulkoasua tuossa ööö... kaksi päivää sitten kuten varmaan huomaatte. Mitäpä pidätte? Minä itse pidän tästä kovasti, ainakin kivempi kun tuo entinen pelkkä musta, ja tuo kuva sopii väreihin ja muutenkin blogiin tosi hyvin. Muuten olisin laittanut jonkun kuvan Gazetesta, mutta niiden kuvat on yleensä tosi synkkiä, ja ne ei näinollen sopineet blogini ulkoasuun. :< Mutta pidän tästä ulkoasusta nyt kovasti *-*