Mutta kuten otsikko kertoo, mulla on kamala hellyydenkipeyden tunne tänään. Haluaisin jonkun sellasen ihmisen jota suukotella ja halia. Mut eihän mulla ketään sellasta ole. Ja eihän kukaan mua halua. Ja miksi mulle kävis sellainen tuuri että saisin ikioman halinallen?
Kamala tunne ;c Pistää angstituttamaan.
Mutta löysin tossa pari päivää sitten ihanan naisartistin, nimeltään Mami Kawada. Ihanaa musiikkia vaikka en kauheasti jpoppia kuuntelekaan. Mut tää jotenkin vetoo muhun. Onhan hänellä myös hyvä ääni ja persoonallista musiikkia tekee.
Ihanaa ku piti mennä lauantaina kaupungille, mut ei nyt sitten mennäkään kun yhdellä kaverilla on jotain menoa ja sitten jouduttais toisen kaverin kanssa olla vaan kahdestaan ja vois olla vähän tylsää, varsinkin kun Karjaa on niin tyhmä paikka ettei siellä ole mitään tekemistä pienellä porukalla. Isommalla porukalla nyt keksii väkisinkin tekemistä kun voi vaan mennä johonkin ja hengata vaan. Mut kahestaan se vaikuttais kamalan tylsältä. Ja nyt päätettiinkin siirtää tota kaupungille menemistä ens viikolle, koska sit ihmisiä pääsis paremmin tulemaan. Ja just nyt odotan kamalasti että koulu jo alkais. Kun meillä alkaa vasta 16.8. Vaikutan kamalalta hikkenörttitytöltä jolla ei oo muuta elämää ku koulu, mut en mä ole. Siis kun mulla on niin tylsää koko ajan ja koulussa sentään näkee ihmisiä. Kun täälllä korvessa asuu niin pitää kaikki kaupungille menemiset niin tarkkaan ettei ainan jaksa järkätä. Sit aina käy niin ettei joku pääse, siirretään, joo ei mennäkkää enää ikinä.
Ai nii ja eilen ihastuin kanssa Phantasmagoriaan. Se ei oo ollu mulle ikinä mikään kummosempi bändi, se vaan on ollu ja en oo jaksanu oikein tutustua siihen, mut nyt kun tuli joku sellainen valaistuminen että tutustumpas Phantasmagoriaa, tajusinkin miten hyvä bändi se on.
Gensoukyoku -eternal silence- on muuten niin kaunis biisi, ettei mitään rajaa. Rikun ääni pääsee niin hyvin oikeuksiinsa. Ja Kisaki on muuten älyttömän kaunis. *Q*
Kisakia tahtoisin just nyt halailla. Vaikka voisin just nyt halailla melkein jokaista vastaantulijaa.
Mä oon tässä vähän ajan sisällä huomannut että mun musiikkimakuni rajoittuu kamalan vahvasti pelkästään j-rockiin, vaikka ennen kuuntelin paljon kpoppia, nyt en oo jaksanu yhtään. Mulla on koko ajan kauhea angstifiilis ja jrock auttaa siihen. Käytännössä mun pitäis olla ilonen koska eihän mulla oo aihetta angstimiseen ja olen oikeasti optimisti, mut nyt vaan tuntuu siltä että pakko angstata. Kai tää on joku ohimenevä vaihe. Ehkä piristyn sit kun nään mulle tärkeitä ihmisiä.
