Tuota nuin, jotenkin kaikki on taas tosi kaoottista, miks ikinä meninkään kehumaan kuinka hyvin kaikki on ja yms.? Mä en jaksa tätä samaa paskaa enää kauaa. Anteeks että valitan tänne tätä ja te ette edes tiedä mistä on kyse. Olen pahoillani mutta mun on pakko saada valittaa jonnekin mutta en tässä tahdo sitä ongelmaani sanoa, koska se on aika... henkilökohtainen. Ahdistaa muutenki tää Mustio, haluan pois. Haluan jonnekin kaupunkiin. Oon kyllästyny maaseutuun ja näihin ihmisiin täällä. En jaksa enää asua metsän keskellä. Sen päätöksen olen kyllä jo tehnyt että jos en aikaisemmin pääse täältä pois niin viimeistään kun lukioon menen niin jos mahdollisesti pääsen jonnekin Helsinkiin lukioon, niin sinne myös muutan. Päätin sen itseasiassa jo silloin kun me muutettiin tänne. Vaikka silloin olin pieni enkä tajunnut tuollaisista asioista mitään, niin silti päätin. Koko ajan mitä me ollaan täällä asuttu niin olen vihannut tätä hevonperseessä olevaa Mustiota.
Mutta minkäs mä tälle mahdan.
Mutta koska mulla oli tylsää ollessani yksin kotona, niin kuvasin tarkasti jiirokkukamani!
Siinä siis kokonaisuudessaan kolme levyä ja Gazen live DVD. Kyseessä ovat siis joululahjaksi saamani Girugameshin uusin albumi NOW ja the GazettEn live DVD Tour 09-DIM Scene-Final At Saitama Super Arena-, the GazettEn uusin albumi DIM, ja MUCCun 7.10.09 olleelta keikalta ostettu Kyutai.

Tässä on siis DIM Scene DVD:n kannet, jotka on omasta mielestäni tosi kivat. Tykkään tuosta taiteilusta, kuvat näyttää ihanan suttuisilta, siksi ne onkin tosi kivat. Tykkään kanssa mustavalkoisuudesta kuvissa kovasti~
Seuraavaksi esittelen Gazeten DIM albumin.
Levy on melko yksinkertainen, mikä oli jonkinlainen pettymys. CD on sinänsä kuvioitu ihan kivasti, mutta tuo levyn ulkoasu oli muuten aika tylsä, se oli pelkkä valkoinen kotelu maustettuna tylsällä kuvalla tuossa lehtisessä. [Se kuva oli btw muuten ihan Gazetesta.]
Tämä kirja kyllä pelasti tilanteen, tykkään noista kuvista paljon, vaikkei ne sinänsä Gazetteen liitykkään. Mutta kuvat on erittäin taidokkaasti kuvattu, me likes. Kiva lisä albumiin.
Seuraavaksi Girugameshin NOW.
Kannet on tuollaiset, rakastan tuota pikkupoikaa, se on ihan älyttömän suloinen XD Naaw tahdon halia sitä ~
Tämä NOWin lehtinen oli todella kiva! Siinä oli paljon kaikkea, toisin kuin DIMin lehtisessä oli. Tuossa oli luonnollisesti biisien sanoja, paljon kuvia, interview, tuollainen joku kollaasi Niin, Ryon ja ShuUn soittimista. Me likes! Juurikin ainoa vika tässä oli se, etten osaa lukea tuosta oikein mitään, koska teksti on pääosin kanjeilla kirjoitettua. Mutta se on tietty oma vika, kun japanipainoksen tilasin.
Viimeisinä muttei vähäisimpänä Kyutai.
Tällaiset ovat siis Kyutain kotelot, sisältävät kaksi levyä ja tuollaisen lehtisen kuten yleensäkin. Itseasiassa en tiedä mitä tuo toinen levy sisältää, pitäisi varmaankin joskus katsoa/kuunnella, miten vaan, se. :--------DDD
Sisältää tällaisen lehtisen, mielestäni se on kiva, erityisesti tykkään kuvista mitä siinä on, ne on tosi tyylikkäitä.
Siinä ovat siis kokonaisuudessaan vähäiset jiirukamani, mutta lisää olisi kyllä tarkoitus tulla, kuvailen sitten jollain ajalla taas lisää, jos hyllyyn ilmestyy muutama levy/DVD lisää. Tarkoituksena tosiaan olisi NLSG saada, sekä Despan uusin levy MONSTERS, sekä the GazettEn SHIVER, sekä nyt syksypuolella julkaistavat Red ja PLEDGE.
[Pahoittelen muuten tätä tyhmää keskitettyä tekstiä, mutta kun blogger lagittaa ihanasti, niin en saa keskitystä pois ja tää tulee nyt näin :(]