No tota, oikeastaan mulla ei ole edes mitään asiaa, kunhan tulin ilmoittamaan että olen vielä elossa, en ole kuollut vaikka en olekaan postannut ... neljään päivään. On ollut kiire, kokeita, muuta paskaa etc. Nyt siis saattaa jäädä vähän heitteille tämä bloggaus, koska yritän tosissani panostaa kouluun ihan tulevaisuuttani varten, ja siksi en välttämättä edes ehdi koneelle joka päivä. Siksi en pääse tänne kirjoittelemaan edes joka toinen päivä. Mutta eipä mulla sinänsä tosiaan sitä kirjoittamista ole paljoa nytkään, mulla ei ole kuvia koska en ole kovin aktiivisesti kantanut kameraa mukanani. Voisinhan mä skannata vaikka koulukuvani tänne, että tekin saatte nähdä ne, kun siitä kuvasta tuli tänä vuonna ihan siedettävä, jokseenkaan ei paras, mutta kuitenkin. Luokkakuvassakin olin ihan suht järkevän näköinen. Mutta se kaverikuva, kaikki oli vähän typerän näkösiä ja mulla on siinä rakohiukset ja typerä hymy ja yy.
Mutta hei nyt, ajattelin että voisin haluta aloittaa jonkun projektin, että voisin kuvata jotain, mutta en yhtään tiedä mitä. Että ehdotuksia saa antaa, hyvinkin mielellään voisi! Itsellä on ehkä mielessä sellaista että voisin kuvata lempivaatteeni, tai mennä joku päivä ulos ihan randomisti kuvailemaan jotain kivoja luontokuvia, vaikkei mun kameralla mitään kauhean kaunista jälkeä saakaan, kun en järkkäriä omista, niin luontokuvista tulis mitä tulis, mutta kivaa se niitä olis ainakin kuvata, sais vähän ulkoillakin.
Aiheesta kukkaruukkuun, olen tässä lagannut nettikauppojen vaatteita, himoan mm. maihareita ja tässäpä kuvia eniten himoamistani vaatteista.
Tällaisen takin haluaisin kovasti, sitä voisi pitää auki tai kiinni tai miten vaan, se on aivan ihana. Monkista tämä, jotenkin sellanen tuote että must have. Hinnasta ei ole mitään muistikuvaa, ja sitäpaitsi se hinta oli mainittu vielä ruotsin kruunuillakin.
Takkeja, takkeja, lisää takkeja. Haluan erityisesti tuon vasemmanpuoleisen, olen himoinnut sitä vaikka kuinka kauan, juuri tuon väristä, mutta kun viimeksi kävin Ginassa niin ei tuota tietenkään ollut! Oikeanpuolimmainenkin on ihana, se on enemmän tuollainen paitamainen, ei oikeastaan takki, mutta haluan haluan haluan ! Molemmat siis Gina Tricotista.
Cybershopin ihanat housut, aivan mahtavan ihanat. Minä kun olen leopardikuvion harras ystävä, niin nuo olisivat aivan täydelliset.
Maiharitkin kovasti haluaisin, äiti on lupaillut tässä ostaa minulle sellaiset, kunhan rahaa on ja tilaisuus on ostaa. Nuo ovat http://www.brandos.fi/ sivustolta Dr.Martensin maiharit, aivan mahtavan ihanat. Tuolta voisin ehkä tilatakin nuo, ainoa vain että ne ovat kamalan kalliit, 129e, en siis aivan heti noita ole saamassa. Mutta siis juuri tuollaiset värikkäät maiharit ovat ihanat, nuo punaiset ovat ehkä vielä vähän ihanemmat kuin nuo lilat. Maiharit nyt voi vielä yhdistää melkein kaikkiin asuihin, väristä huolimatta joten mahtavat kengät ovat!
Tää kuuluu taas must have kategoriaan, koska todellakin tarviin tollasen neuleen, ja tää Weekdayn neule on kamalan hienoa, tykkään noista taskuista tossa! Musta vastaava voisi myös olla ihan kivaisa, mutta tuo on ehkä vähän piristävämpi siihen ainaiseen mustaan.
Mutta tuota, sain tässä tietää että kaikki mun kaverit on menossa Pohjaan rippileirille, olin että jeejee, joten äiti yrittää minut saada sinne riparille Pohjaan, koska en tosiaan halua Karjaalle, missä ei ole yhtään kaveriani. Toivon vaan että siellä Pohjan riparilla on sitten tilaa, Pohjalaisille ei edes oo vielä vissiin tullut niitä rippikoulupapereita, kun meille tuli jo ajat sitten. Joten pitäkää peukkuja puolestani, että pääsen Pohjaan!
Ei mulla muuuta, cya next time!