keskiviikko 6. lokakuuta 2010

DYNAMITE FLAVOR

Olen tässä muutamana päivänä kuvaillut koulussa, joten jaampa niitä kuvia tännekin.





Se on koulu! Tai oikeastaan osa koulua, A-Talo, kolmesta koulurakennuksesta isoin. A-Talon lisäksi on vielä B-Talo ja Puutalo.


Haluan tuollasen pipon! Se on Emman. Toi pipo on tosi kiva. *-*




Hyvä ystäväni Allegra, toimi vähänkuin mallinani pari päivää kun kuvailin sitä niin paljon. Kun kukaan muu ei antanut kuvata.


Allegran hanskat olivat niin kiva, että mun oli pakko napsaista niistä muutama kuva, kun tää päällysvaatekausikin on taas alkamassa. Itsellä ei ole vielä mitään hanskoja eikä pipoa ostettuna, ehkä käytän kuitenkin tuota yhtä isin vanhaa pipoa, joten ei tarvitse ainakaan rahaa tuhlata pipoon. Paitsi että tosin hanskat tarvitsen, käteni palelevat muutenkin niin usein, esimerkiksi nytkin.













Sitten tosiaan kävellessäni bussipysäkiltä kotiin, pysähdyin vähän väliä puistoon kuvailemaan syksyä, mielestäni syksy on kuitenkin niin kaunista aikaa että musta on todella mukavaa kuvailla kaikkea. Syksyllä näkee niin paljon värejä ja jotenkin kaikki on niin kaunista. Syyskukatkin kukkii ihanasti, varsinkin noista ruusuista tuli aivan ihanat kuvat, tykkään kovasti vaikka itse sanonkin!


Päivä vaihtui, oli LV:n tunti, löysin sieltä tuollaisen hienon luudan, minkä meidän liikunnan/terveystiedon opettaja oli lahjoittanut LV:llemme, se on aika kaunis ja oli tällainen must have pic. :---D






Jälleen muutama kuva Allegrasta.






Eskimo-Regina! Sillä oli kylmä, joten se varasti mun takin.