Ajattelin tehdä tällaisen joululahjan nyt tylsyyksissäni teitä varten, että tietäisitte, mitä saattaisin toivoa joululahjaksi tänä jouluna, jos nyt yleensäkään olen sellaisia saamassa, kun oli puhetta siitä ettei me ostettaisi joululahjoja tänä vuonna ollenkaan, mitä nyt jos jotain pientä. Tämä sen takia, koska meillä on rahat aika vähissä tällä hetkellä, ja itse olen toivonut järjestelmäkameraa rippilahjaksi, että jos siihen säästettäisiin. Mutta silti kokoan listan, jos kuitenkin päätetään ostaa joululahjat.
Ensinnäkin toivoisin kovasti Pariisin Kevään uusinta albumia, Astronauttia. Tykkäisin kovasti laajentaa levykokoelmaani, mutta kun kuuntelen pääasiassa japanilaista musiikkia, niin sitähän ei Suomesta kauhean helpolla löydä, ja ei viitsisi alkaa niin kauheasti tilailemaan kaikennäköistä Japanistakaan asti. Mutta nyt kun kerta Suomessa ollaan ja Pariisin Kevään Astronautti olisi saatavilla, niin mielelläni sen hankkisin.
Tätä the GazettEn 2007 European Tourin (ROCKID) paitaa toivoisin myös kovasti, koska olen kinunnut sitä keväästä asti äitiltä, mutten ole saanut sitä vielä suostuteltua tilaamaan tuota minulle, mutta ehkä se voisi tehdä joulun kunniaksi poikkeuksen. Tykkäisin tästä paidasta tosi kovasti, koska mulla ei ole mitään muuta Gazettekamaa kuin DIM ja DIM Scene Live-DVD !
Tätäkin Nameless Six Liberty Guns Live-DVD:tä (cdon.com) olen toivonut jostain syksystä asti, tätä on ihmiset niin kovasti kehuneet jopa Gazeten parhaaksi live-dvd:ksi, joten tietysti haluaisin minäkin tämän omakseni jos mahdollista. Ja hei niitä myydään cdon.comissa :--D
Kovasti tykkäisin myös GT:n lahjakortista, koska tarvitsen vaatteita ja itselläni ei ole yhtään rahaa kun kaikki meni keikkalippuihin! Keikkailu on kallista.
Viimeiseksi toiveeksi jää villasukat, jotka kuuluvat melkein joka joulu lahjalistaani, koska aina villasukat katoavat aina mysteerisesti kun niitä käyttää paljon. Tai sitten ne kuluvat rikki tai rupeavat purkaantumaan tai jotain ihan ihmeellistä.