maanantai 3. tammikuuta 2011

lista ostettavista vaatteista

Ajattelin tehdä tänään tällaisen postauksen, jossa jaan teille mitä olen näillä näkymin ajatellut ostaa Helsingistä kun menen sinne varmaankin Perjantaina. Tein kaksi kollaasia, ja niissä on paljon vaatteita, joten en varmaan kaikkia voi samalla kertaa ostaa, koska rahat ei millään riitä, mutta tarpeelliset ajattelin ostaa!



Nää kaikki on Monkista. Noita housuja olen katsellut jo pidemmän aikaa, samoin tuota takkia ja villatakkia! Tuo takki olisi kiva saada, koska se on niiiin ihana että ihan kuolaan sitä! Ja nuo housut on söpöt, tai siis aika perus, mutta kun ne on kivat kun niissä on jotain muutakin kun pelkkää yhtä ja samaa. Ja oikeesti tarviin housuja! Ja sukat tuolla vasemmassa alakulmassa on SUPERSÖPÖT ja haluun ne, koska noi Monkin olennot on niin ylisulosia. Tollanen mutrusuu, vähän kuin minä ♥
Ja toi paitapusero on muutenvain hieno, ja sitäpaitsi haluaisin kovasti uuden paitapuseron, koska kaikki mun vanhat on ihan kulahtaneita ja rumia, tuo on ihanan värinenkin. Eikä sitäpaitsi mistään enää tahdo löytyä paitapuseroita, vaikka mä olen kovasti etsinyt! Gina Tricotissakaan ei ole!


Nää vaatteet on sitten puolestaan Weekdaysta. Weekdayssä on ihan superhienoja vaatteita, kiitos meidän koulussamme olevalle sivarille, joka puhui Weekdaystä, löysin tämän ihanan kaupan ja voin kuolata näitä vaatteita. Täältä löytyy muntyylisiä vaatteita paljon. Noihin oikeassa kulmassa olevat housut on ihan rakkaus ! Oon ihan ylirakastunu noihin, jotenkin ne vaan näyttää niin ihanilta ja noi nyt on ihan varma että tulen ostamaan ne, jos niitä sieltä kaupasta löytyy vielä, ja ne on vieläpä 50% alennuksessa!
Toi villapaita vasemmassa alakulmassa olisi ihan rakkaus myös, ja sitäpaitsi tarvitsen villapaitaa, koska palelen ulkona, kun en omista yhtäkään villapaitaa! Siksi haluan tuon ;w;
Tuo punainen möykky tuossa keskellä on siis huivi, senkin tarvitsisin, koska mun kaulakin tuppaa jäätymään, ja no koska huivit on myös kivoja asusteita. Mitä toisiin housuihin tulee, nekin on tosi hienot, tykkään noista revityistä kohdista erityisesti, ja sitäpaitsi haluan juuri tuontyyliset housut, varsinkin nyt kun mun mustat farkut ovat rikki. Sinisen paitapuseron haluaisin juuri sen takia, mitä sanoin tuossa Monkin paitapuserossakin, että mun paitapuserot on tosi kulahtaneita ja vanhoja. Ja onhan se tietty hienokin! Ja no t-paidat on aina tarpeessa, ja tuo on kiva t-paita, näyttää väljältä ja nätiltä.

Olihan siitä noita, peräti vaan kahesta kaupasta! No, käynhän mä noissa H&M:ssä ja Gina Tricotissakin pyörähtämässä, mutta tuskin sieltä ostan mitään, ainakaan nettikauppojen perusteella! Ihan tylsiä vaatteita nykyään.

Mutta joo, katsoin tänään Naapurini Totoron!


Se oli ihan söpö elokuva, ja Hayao Miyazaki on todella taitava tekemään piirrettyjä. Totoro on ihan ylisöpö, tollasta olentoa olis ihana mennä halaamaan!
Mutta silti en tajua tämän elokuvan niin kovaa suosiota ja ylistystä, ei ollut mielestäni edes paras Hayao Miyazakin leffoista mitä nyt on tullut. Paras oli ihan ylivoimaisesti Liikkuva Linna!
Oikeasti Naapurini Totorossa meni vähän yli noi Mei ja Satsuki, ärsytti aika ajoin se kiljuminen ja kaikki mitä ne tekikin. No, ehkä joku näkee tässä muutakin söpöä ja kivaa kuin Totoro, ja osaa sanoa miksi tämä elokuva on niin suosittu. Ehkä siksi tää on suositumpi kuin Liikkuva Linna, koska Liikkuva Linna on paljon uudempi, muistaakseni jotain 2004? Ja tää on vuodelta 1988, joten tämä on ehtinyt viedä ihmisten sydämet aikaisemmin.
Jotenkin musta Kikin Lähettipalvelukin on parempi kuin Naapurini Totoro. Kikin Lähettipalvelussa on niin söpöä musiikkia ;w;


Naaaaamaheru loppuun! Koska en oo julkassu tänne pitkään aikaan ittestäni kuvaa, niin nyt tein sen. Olkaa hyvä vaan.
Ja tääkin on tällanen teinipeili. Meni hermot kun en saanut itsestäni muuten järkevännäköistä kuvaa, niin teilipeilasin sitten.