perjantai 11. maaliskuuta 2011

about my week & Here we GO !!

Ah, pahoittelen etten ole vähään aikaan kirjoitellut mitään, on ollut paljon tekemistä ja inspis muutenkin ollut vähän vähissä. Mutta nyt ajattelin tehdä jonkinnäköisen tiivistelmän siitä, mitä tällä viikolla on tapahtunut. Kuvia mulla ei ole sitten yhtään, koska en oo jotenkin vaan jaksanut hillua missään kameran kanssa, vaikka se kamera mulla mukana aina on.

MAANANTAI

Maanantaina tosiaan piti mennä kouluun kahden viikon jälkeen, koska meillä oli tosiaan loma ja sen jälkeen TET. Työharjoittelussa meni ihan mukavasti, oli ihan hauskaa päällisin puolin, ei siitä sen enempää.
Maanantaina meillä oli liikuntaa aamusta, ja sen meidän liikuntatunnin piti eräs miespuolinen maahanmuuttaja, vissiin jostain Iranista (?). Se oli aika jännä liikkatunti, koska se mies ei osannut suomea kovin hyvin, mutta siis se oli, tai oikeastaan on vieläkin, opiskelemassa suomea tuolla koulussa. Eikä siinä vielä kaikki, liikuntatunnin jälkeen me päästiin telkkariin XDD !!! Tai siis ne jotka halusivat. Siinä oli kolme tyttöä mun lisäksi ja yks poika, ja siis FST:n kuvausryhmä tuli sinne kuvaamaan, koska ne tekee siitä ohjelman joka näytetään joko 20.3 tai 27.3 sunnuntaina! Ne halusi kuvata sitä, kun tää maahanmuuttaja opettaa meille koripalloa. Se oli tosi jees, ainakin musta kun oon tällanen julkisuudenhaluinen ihminen, joka haluaa aina olla huomion keskipiste. Haha vähä siistii nähdä itsensä telkkarista !! Ilmotan tännekin sitten lähempänä, että millon se ohjelma näytetään, koska tosiaan mulla ei ole siitä itselläkään vielä varmuutta. Mutta saatte sitten katsella sitä, kun minä ja pari muuta pelataan koripalloa XD

TIISTAI

Tiistaina olin poissa koulusta, guess why !!
No koska oli girugamesh! Tosta keikasta en jaksa kauheesti alkaa sepustamaan, koska alkaisin ihan liikaa ihkuttamaan sitä, koska se oli siis ihan supermahtava ja girut veti kovaa. Otti vaan aika koville tuo kolmen tunnin jonotus, koska olin ihan jäässä kun tuuli ihan hemmetin kylmästi. Tuntui silloin että kuolen siihen paikkaan. Mutta tosiaan, alunperin oli tarkoitus mennä jonottamaan jo ajoissa, koska Nosturilla ei yleensä säädetä noita jonotussääntöjä. Mutta nyt, siitä ilmoitettiin ehkä päivää tai paria päivää aikaisemmin, että girugameshiin saakin mennä vain kolmeksi tunniksi jonottamaan. No, menin sitten kilttinä tyttönä vasta kolmelta. Se oli kyllä ihan hyvä, että sai mennä vasta kolmeksi tuonne, se totaalisesti pelasti mut pahemmalta paleltumiselta, koska jos olisin ollut yhtään kauemmin jonossa, kuin sen kolme tuntia, olisin ollut ihan jääkalikka kun olisin mennyt sisään. Vaikka olin jo silloin kun olin sen kolme tuntia jonottanut. Mun jaloista lähti ihan kirjaimellisesti tunto. En oikeesti tuntenut mun jalkoja kun kävelin. Olin ihan kuin rautakanki! Sitä paitsi taidan tulla kipeäksi tuon jonotuksen takia. Sopivasti, kun ens viikolla on My Chemical Romancenkin keikka.

Setlist oli jotakuinkin tämännäköinen;

1.Intro (NOW)
2.bit crash
3.Endless wing
4.Vision
5.BEAST
6.driving time
7.Mienai Kyori
8.13 days
9.Calling
10.I think I can fly
11.Owari to mirai
12.DIRTY STORY
13.destiny
14.MISSION CODE
15.Never ending story
Encore:
16.Break Down
17.Evolution
18.Kowarete iku sekai


Setlist oli mun mielestä tosi hyvä, mut se on ihan vaan mun syy, että tunnistin vain yhden biisin väliltä 4-9, joka oli BEAST. Bit crash mulla meni ihan ohi, koska satuin menemään paniikkin sen takia, että pudotin puhelimeni ja sitten ryömin siellä maassa kyseisen biisin ajan etsimässä kännykkääni, joka sitten loppujen lopuksi, samalla kuin bit crash loppui, löytyi. Vituttaa kyl sillee, että bit crash on yks parhaista biiseistä NOW:lla. Mut onhan se silti tärkeintä että mun kännykkä löyty. Ja tosiaan, mun kännykkä putosi mun hupparin taskusta kun pompin, ja sit sen jälkeen tungin sen turvaan mun rintsikoihin :--DDD Olin kyl vitun paniikis, oli vitun onnekasta et ees löysin mun kännykän. Oli ihanaa ku siitä oli akkuki irti ja kaikki. Olis ollu jees jos akku ois hävinny.
Tän paniikin jälkeen sitten kinda tylsistyin, koska tosiaan valtaosa biiseistä oli mulle tuntemattomia. Olisin ehkä voinut vähän paremmin tutustua girugameshin uudempaan tuotantoon. Mutta sitten yhdeksännen kappaleen jälkeen tunnistinkin koko keikan loppuun asti biiseistä jokaisen.
DIRTY STORY oli kyl liven niin AWESOME!!! Se oli just sellane MOSH biisi! Destiny meni jotenkin mulla oli, en muista ees että sitä olis soitettu. Outoa, vaikka se on mun favoritti uudelta albumilta XD
Kowarete Iku Sekai oli kyl hemmetin kova viimeseks biisiks, meinas itkettää nii vitusti, tai no kyl siin muutama kyynel tuli linssiin, se on niin kaunis. Mutta musta toi keikan loppu oli tosi outo, koska ne vaan häipy siitä nopeesti, ei heittäny mitään plektroja tai rumpukapuloita tai mitään. Se oli kummallista.
 
 
 
Tuollaiset paidat ostin vielä sitten keikan loputtua, tykkään erityisesti tuosta valkoisesta, tuo GO:n logo tuossa on tosi hieno. Musta oli kiva, että tuolla keikalla myytiin kerrankin muunkin värisiä paitoja kuin mustia, koska mulla on mustia jo niin monta, että kiva saada jotain vaihtelua. Vaikka silti ostinkin tuon mustan myös.
 
Mutta siis kerrassaan hieno keikka oli, kiitos kaikille ihmisille jotka hengas mun kanssa, ja oli tosi kiva nähä kaikkii ihmisiä (:
 
Mutta nyt sovitaan niin, että tämän postauksen lopetan tähän, koska vain maanantaissa ja tiistaissa oli jotain kerrottavaa, muut päivät tällä viikolla menivätkin sitten vähän enemmän arjen puolelle. (--: