sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

My Chemical Romance @ Hartwall Areena - FINALLY

Viimeinkin sain innostuksen tehdä tämän keikkaraportin, tästä ei varmasti hurjan pitkää tule, koska itseasiassa en oikein muista keikasta enää mitään, kun siitä on jo kolme viikkoa.

No, voisin aloittaa vaikka ihan jonotuksesta kertomaan. Eli saavuin tuonne Hartwall Areenalle joskus kahdentoista aikaan. Siellä oli silloin jo aika kiitettävästi porukkaa. Olin yksin, joten huomaamatta pystyin hiipiä sinne aika eteen jonoa, eikä kukaan tajunnut valittaa mulle siitä. Hieman pelkäsin kyllä saavani turpaani sinne änkiessäni mutta ei sitten kukaan sanonut mitään. Jonottelin sinne sitten sen kuusi tuntia siinä, se meni itseasiassa kovin nopeasti verrattuna siihen että jonotin ihan koko ajan yksin. Enkä edes käynyt kertaakaan asemalla tai missään. Istuskelin vain kauppakassin päällä siinä.
Sitten päästiin sisälle, siellä oli järkkäreitä koko matkalla, varmaan kymmeniä, jotka hokivat että "ÄLKÄÄ JUOSKO STOP STOP STOP NYT HETI PAIKALLA" mut ei se oikeen keneenkään tehonnut. Kaikki vaan pikakäveli siellä sisällä siihen jonoon. Sisällä onneksi ehdin käymään vessassa siinä kun olin suoraan siinä miesten vessan kohdalla ja kävin siellä sitten kääntymässä hahah. Ja pääsin jopa paikalleni takaisin jeah.
Jonkin ajan kuluttua meidät päästettiin menemään sinne saliin. Piti mennä parit portaat alas ja sitten taas mennä sitä pikakävelyä salia pitkin kun sielläkin niitä järkkäreitä piisas. Pääsin sitten vasemmalle puolelle toiseen riviin, ihan jees paikka, mutta siinä mun edessä oli kovin pitkä ihminen, oikealla puolella joku ääliö muija etc. Siinä piti odotella sitten taas joku tunti tai puoltoista, ja sitten lämppäri alko soittaa. Se oli Iconcrash.


Nää kuvat on kyllä tosi laadukkaita, joo.
No joo, otin nää kuvat ilman salamaa, sit tajusin jossain vaiheessa kun My Chemical Romance oli lavalla, että voisin laittaa salaman päälle koska noi kuvat heilahti niin hemmetisti ilman salamaa.
Mutta jos sanoisin jotain tuosta lämppäristä. Tiivistettynä; Se oli paska. Ihme musiikkia ihan oikeesti. Ei mun tyylistä musiikkia yhtään. En pitänyt.


Tässä ne vaivaiset kuvat, jotka nyt jotenkuten onnistuivat. Rakastin tuota Mikeyn paitaa ja varsinkin sen bassoa. Ja Frankin hiukset olivat tosi kivat tolleen lyhyenä. Näyttää huomasti jotenkin vanhemmalta noilla hiuksilla. Gerard nyt oli yhtä komea kuin aina ennenkin, mutta mun huomion ehdottomasti kiinnitti koko keikan ajan eniten Mikey. Olin koko ajan vaan ihan silleen "MIKEY ;A; ;A; ;A;". Mulla meni Ray ihan ohi, kun se oli siellä toisella puolella, enkä edes muista yhtään että se olisi käynyt vasemmallakin puolella. Missä ihme höyryissä oon ollu?

Voisin kyllä sanoa että My Chemical Romancen keikka oli yksi mun pienen elämän tuskasimmista kokemuksista, sen takia että tuolla tietenkin oli niin kovasti ihmisiä, jotka meinas oikeasti tukehduttaa mut sinne ja talloa alleen. Oikeasti pelkäsin että pyörryn, niin kuin ne tosi monet ihmiset siellä. Ihan keikan alussa niitä pyörtymisiä oli paljon, väkeä kärrättiin sieltä oikein urakalla pois, vaikkei My Chemical Romance ollut alkanut vielä edes soittaa! Mahtoi ärsyttää sitten kun tulivat tajuihinsa.
Suoraansanottuna en ole kauhea näiden isojen keikkojen ystävä, pienet klubikeikat on tuhannesti tunnelmallisempia ja kivempia. Sen ainakin sain taas todeta tuolla keikalla.



Tähän loppuun vielä video keikalta olkaa hyvät! :--)